Vuoden 2019 toinen neljännes:
- Liikevaihto oli 1 193 miljoonaa Ruotsin kruunua (1 312).
- Kertaluontoisista eristä sekä varastovoitoista ja -tappioista puhdistettu operatiivinen liiketulos (uEBIT) nousi 32 miljoonaan kruunuun (26).
- Liikevoitto kasvoi 32 miljoonaan kruunuun (22).
- Tulos verojen jälkeen oli 19 miljoonaa kruunua (7).
- Liiketoiminnan kassavirta nousi 67 miljoonaan kruunuun (17).
- Osakekohtainen tulos oli 1,44 kruunua (0,54).
- Anders Martinsson on päättänyt erota konsernijohtajan tehtävästään.
BE Groupin konsernijohtaja kommentoi:
Vuoden toisella neljänneksellä päämarkkinamme kääntyivät laskuun ennen kaikkea rakennusalalla, mutta neljänneksen lopulla myös valmistavan teollisuuden alihankkijoiden osalta. Jotkin OEM-asiakkaat ovat pienentäneet tilauksiaan alihankkijoilleen. Uskomme jonkinasteiseen palautumiseen tästä tilanteesta. Verrattuna viime vuoden vastaavaan neljännekseen myynti jäi kuitenkin pienemmäksi.
Neljänneksen aikana Suomen- ja Ruotsin-jakeluliiketoiminnan katteet kasvoivat jonkin verran vahvemmin, kun taas käynnissä olevat toimenpiteet Baltiassa ja Lecor Stålteknikissä eivät ole vielä tuottaneet täysimääräisesti tulosta. Tuotantopalveluliiketoiminta Suomessa on ilahduttavasti toipunut usean heikon neljännekseen jälkeen ja on nyt viime vuoden tasolla. Teräksen hinnat ovat pysyneet enimmäkseen vakaina ja samalla tasolla ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Arviomme mukaan väliaikainen lasku alumiinin ja ruostumattoman teräksen hinnassa edellisellä neljänneksellä on nyt tasaantunut, eikä neljänneksen aikana kirjattu varastovoittoja tai -tappioita.
Kassavirta pysyi vahvana positiivisen tuloksen ja käyttöpääoman hyvän hallinnan ansiosta. Liiketoiminnan kassavirta oli 67 miljoonaa kruunua neljänneksen aikana ja 129 miljoonaa kruunua vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
Näkymät
Arvioimme kolmannen neljänneksen kysynnän päämarkkinoilla olevan linjassa toisen neljänneksen kanssa lomakausi huomioon ottaen. Teräksen hintojen odotamme pysyvän pääpiirteittäin samalla tasolla toisen neljänneksen kanssa.
Anders Martinsson, konsernijohtaja
Lisätietoja:
Anders Martinsson, konsernijohtaja
puh. +46 706-21 0222, anders.martinsson@begroup.com
Daniel Fäldt, talousjohtaja
puh. +46 705-60 3175, daniel.faldt@begroup.com